Valitettavasti joudun ilmoittamaan, että Lohela on loppu! Jouduin asentamaan pelin uudestaan, kun isä vahingossa poisti sen. >:(

Laitan kohta linkin, mikä on uusi LC:ni!

Viimeksi taisimme jäädä siihen, että Eva kasvoi lapseksi... No, nytpä jatketaan ;)

Eva ei ollutkaan leikkimässä siskonsa nukketalolla, vaan olikin hipsinyt siskonsa hiustuotteiden luokse. "Aah, värjäämpä hiukseni punaisiksi. Se on niiiin ihana väri!"

Kun hän oli kävelemässä alakertaan, Ariadna huomasi tämän uudet hiukset ja sanoi iloisesti: "Hei, Eva!", Eva silmäili äitiään vaivautuneena, mutta Ariadna vain hymyili: "Sinä olet värjännyt hiuksesi punaisiksi! Tuo vöri sopii sinulle, kultaseni." Evan suu loksahti auki, koska hän oli ollut aivan varma, että äiti olisi rähjännyt hänelle.

Mutta Adrianakin oli käynyt Lucian hiustuotteiden kimppuun. "Jaaha, että millä rahoilla tyttöhän on nämä -", hänen suupielensä kääntyivät hymyyn, "täällähän on hiustenkiharrin ja muutamia pidennyksiä! Mihin ihmeeseen se tyttö näitä tarvitsee? Ei niin mihinkään! Minä käytän ne, ja ostan sitten tilalle uudet."

Hänen epäonnekseen Lucia ilmestyi huoneeseen. "Äiti! Mitä sinä olet tehnyt!", Lucian silmät laajenivat, "mutta toisaalta, minä en olisikaan kai tarvinnut niitä", Lucia heilautti kättään välinpitämättömästi ja käveli rappusia alakertaan.

Ariadna oli tehnyt tyttärilleen lounaaksi chili con carnea, ja tytöt hotkivat ruokaansa pulisten samalla jonninjoutavista asioista - siis Ariadnan mielestä. "Lucia, tytötkin voivat pelata jalkapalloa, ei se ole pelkästään poikien laji!" Lucia söi yhden lusikallisen keittoa ja vastasi sitten innoissaan: "Totta puhut! Minä ainakin haluaisin pelata jalkapalloa, mutta meillä ei ole kenttää eikä palloa", hän sanoi kaihoisasti.

Ariadna kuunteli hymysuin tyttäriensä jutustelua. 'Kyllä heillä on järkevät jutut', hän mietiskeli ja pudisteli päätään.

No yrittäkääpä arvata, mitä tässä puuhaillaan ;). Ariadna oli ehdottanut miehelleen, että voisivatko he tehdä vielä yhden lapsen, ja tämä oli vastannut myöntävästi, josta Ariadna oli ilahtunut.

Lucia oli löytänyt vaatekaapistaan äitinsä ostaman asun. Hän juoksi alakertaan esittelemään asuaan Evalle. "Katso miten hienon asun minä olen saanut!", hän huudahteli ja hyppeli ympäriinsä. Eva huokaili kateellisena. "Vanhemman sisaruksen etuja", Lucia sanoi ja iski Evalle silmää.

"Noh, noh, tytöt!" Ariadna oli sanonut. "Tiedän, Lucia", hän sanoi, kun Lucia tämä pomppi hänen ympärillään, "sinulla on hieno uusi arkiasu, mutta voisitko ystävällisesti olla vähän aikaa pomppimatta? Yritän tehdä teille lounasta, eikä ole mukavaa jos se kaatuu minun tai teidän päällenne kun sinä pompit siinä."

Lucia vetäisi huulensa murtuun, ja Eva hymyili vahingoniloisena. Lucia käveli hymyillen Evan luokse juttelemaan. "Eva, minusta hyvä ystävyys jonkun kanssa on maailman arvokkain asia", hän sanoi ja Eva kauhistui. "Eihän ole! Minähän se olen maailman tärkein asia!" Ariadna naureskeli itsekseen tytöille - minkälaisista jutuista he vetäisivätkään riidan!

Ariadna oli vihdoinkin saanut lounaan valmiiksi ja tarjoili sen ylpeänä syötäväksi. "Äiti, tämä ruoka on todella hyvää!", Lucia sanoi ihaillen tekien äitinsä erittäin onnelliseksi. "Tiedän sen, kultaseni, tiedän."

Eva keskeytti heidät, kun alkoi kertoa: "Minun ystäväni perhe oli Alpeilla koko viime viikon, ja he laskettelivat koko ajan siellä! Paha vain, että hänen äitinsä mursi jalkansa, ja joutui olemaan koko lopun loman sairaalassa."

Kesken siivouksen kreivi Capula tuli kinastelemaan. "Olen kreivi Capula, ja kuulehan, tyttö! Mitäs tuo tuollainen meinaa, että kuljeskelet täällä lounaan aikaan alusvaatteisillasi, HÄH?" Ariadna raivostui kreiville. "Vai muka kreivi!", hän tuhahti. "Eivätpä ole kreivillä käytöstavat mistään kotoisin." Hän käytti tilanteen hyväkseen, kun kreivi järkyttyi niin, ettei pystynyt sanomaan mitään. "Ja sanonpa vielä, että mitä sinä vanha äijänkäppyrä tulet tänne minua moittimaan!"

Kreivi oli saanut puhekykynsä takaisin. "Jaa-a, että mitäkö moittimaan! No kun sinä olet niin hirveä. Enpä ihmetteli vaikka pettäisit miestäsi." Tästä Ariadna järkyttyi. "KUINKA SINÄ KEHTAAT TULLA HAUKKUMAAN MINUA MINUN OMAAN TALOONI? ULOS!! U - L - O - S!"

Samana iltana Ariadna vatsa pompahti - jälleen kerran - ja hän huokaisi iloisena. "Tämä vauveli tulee olemaan niin paljon siskojaan nuorempi, että kutsunkin häntä iltatähdeksi!"

Lucia hoputti isänsä korjaamaan tietokonetta, kun se oli mennyt rikki. "Isi, isi, korjaa tietokone, se meni rikki!" Pete kompuroi ylös nojatuolistaan ja vilkaisi kelloa. "Ei yhdeksän aikaan illalla!" hän vaikeroi, mutta meni kuitenkin korjaamaan tietokoneen.

Lucia iski Evalle silmää isänsä selän takana. "Naiset hallitsevat", hän kuiskasi sisarelleen, joka nyökytti päätään ja hymyili ilkikurisesti.

Samana iltana Lucia kasvoi teiniksi, mutta päätti odottaa vaatteiden ja kampauksen vaihtamista seuraavaan aamuun, kun kaikki vielä nukkuisivat. Lucia penkoi vaatekaappinsa läpikotaisin, ja löysikin sieltä arkiasun, jonka oli tilannut äidiltään syntymäpäivälahjaksi. "Ihanaa", hän kuiskasi ja puki vaatteen päällensä. Hän oli myöskin avannut lettinsä, laittanut pannan päähäsä ja värjännyt hiuksensa vihreäksi. 'Jos en tästä enää teinimmäksi muutu, niin miten sitten?', Lucia mietti kävellessään herättämään siskonsa aamupalalle.

Samana iltana hänen äitinsä maha oli kasvanut - ja melkoisesti. 'Synnytys on taas askeleen lähempänä', hän totesi ääneti, koska ei halunnut herättää muita.

Seuraavana iltana - maanantai-iltana - ja seuraavana päivänä olisi Evan syntymäpäivä. "Mitä sinä tahdot lahjaksi?", Ariadna kysyi tyttäreltään. "Tahtoisin uuden arkiasun", Eva kuiskasi. Ariadna hymyili: "Sinä saat sen", hän lupasi.

Muutamaa tuntia ennen siskonsa syntymäpäivää - tullessaan koulusta - Lucia kävi tuskailemaan hiuksiaan. "Voi, kunpa emme olisi pelanneet jalkapalloa. Nyt hiukseni ovat aivan sekaisin!". Äkkiä Lucia kuitenkin keksi ratkaisun, hän otti taskustaan peilin, kamman ja alkoi harjata hiuksiaan. "Se tepsii!" hän hurrasi. (Tässä on nyt käynyt pieni viba! Eilen illalla syntyi poikavauva ja hän sai nimekseen Marcos. Kuvia en viitsi laittaa näin tapahtuman jälkikäteen.)

Eva kasvoi teiniksi mutkien kautta. (Vannon että tämä on Eva... En vain ole keksinyt, mistä hän on tuon letin saanut päähänsä!?)

"Yäk, mitkä vaatteet", hän huudahti nyrpistäen nenäänsä inhosta. Ariadna pudisteli päätään. 'Voi ei, tuosta tytöstä tulee aivan samanlainen kuin siskostaan.'

Hänen pään vieressään suhahti kun Eva juoksi yläkertaan etsimään uusia vaatteitaan ja vaihtamaan kampausta ja Lucia juoksi perään ja huusi: "Hei, systeri! Anna minä tulen neuvomaan sinua!"

Evasta tuli aika nätti kun vaihtoi vaatteita ja kampausta, vaikka nyt itse sanonkin. Ehdottomasti korkeammalla perijäkamppailussa kuin Lucia.

Ja nyt: Perijäkamppailun jäsenet!

1. Lucia!

2. Eva! (Oma suosikkini)

Ja 3, Marcos! (Anteeksi nuo seinät alhaalla, en tajunnut ennen kuin otin kuvan. Tämä kuva on otettu ennen kuin Eva vanheni.)

Valta on teidän käsissänne, lukijat! Henkilökohtainen suosikkini on Eva, mutta teidänkin mielipiteillänne on merkitystä!

Ja tässä nyt hieman faktaa: Oletteko ihmetelleet, mistä nuo nimet Lucia, Eva ja Marcos ovat tulleet? Serranon perheestä! Iltatähti tarkoittaa kuopusta, millä on vähintään 9 vuotta ikäeroa seuraavaksi nuorimpaan. :)

Taas on käynyt viba! Katselin äsken Neigborhoodsin kuvia, ja tajusinkin, että se ketä väitin Evaksi olikin Lucia! Anteeksi kovasti... Evan vanhenemisesta ei ole kuvaa...

Valitettavasti kuvat ovat hävinneet jonnekin, mutta kerron, että Joel ei ollut se oikea. Ariadna oli matkustanut tyylikeilaradalle miehen etsintään, ja olikin tehnyt oikean löydön: Pete Tammi oli helposti hurmattavissa, mutta mikä parasta, Pete piti hänestä oikeasti! Treffien jälkeen Pete oli muuttanut Ariadnan luokse asumaan, ja oli tuonut 14 000 simeleonin rahalisäyksen perheen varoihin. Ariadna oli myös mennyt kihloihin ja lopulta naimisiin Peten kanssa.

(Tämä on sitten ensimmäinen kuva jonka löysin). Peten rahoilla oli rakennettu tällainen talo. Pete antoi auliisti Ariadnan päättää sisustuksen. Ariadna halusi talosta vanhan kartanon näköisen, kun Pete taas halusi modernin talon. He tekivät kompromissin. WC ja makuuhuone olisivat moderneja, kun taas muu talo olisi vanhan näköistä. Pete oli tuonut mukanaan mm. poreammeen, teleskoopin ja ruukkupalmun.

"Kulta, mitä jos tulevan mansikanmussuttajamme ristiäiset pidettäisiin kirkossa?", Pete kysyi varovaisesti. Ariadna nosti katseensa hitaasti lautasesta, ja Pete huomasi että tämä katsoi häntä kuin tärähtänyttä. "S-siis, ei ti-tietenkään ole mikään p-pakko." Ariadna söi muutaman lusikallisen muroja. "Niin", hän sanoi jäätävällä äänellä, "minä kun kuvittelin, että meidän tuleva lapsemme olisi ristitty kotona." "Tietenkin, tietenkin, jos sinä niin tahdot marenkelini." Pete kiiruhti sanomaan.

 

Tämän kuvan olen ottanut vain esitelläkseni hiukset, ja, niin, myös esitelläkseni vatsan, jos te ette äskeisestä kuvasta ja teksistä huomanneet. :)

Yöllä Ariadna heräsi vatsassa olevaan outoon tuntemukseen. Hän ponnahti ylös sängystä, ja sillä samalla punaisella sekunnilla vatsa pompahti vielä suuremmaksi. "Hienoa! Olen vielä lähempänä oman pikku mansikanmussuttajan saamista!" Ariadna totesi tyytyväisenä. Häntä ei kuitenkaan väsyttänyt, vaan hän kävi suihkun kautta ja...

...ja meni tekemään aamupalaa. Hän paistoi räiskäleitä. "Mmm, onpa ihana tuoksu", hän huokaisi. Ariadna mietti, että miksi räiskäleiden tekeminen tuntui niin oudolta, kunnes muisti, ettei ollut kertaakaan aiemmin syönyt räiskäleitä, koska ei ollut pitänyt niistä. Hän ei ollut myöskään tehnyt räiskäleitä - ikinä. "Tämä on taas näitä raskauden tuomia sivuvaikutuksia!", Ariadna hekotteli itsekseen. Kun hän oli syömässä räiskäleitä, hän mietiskeli, että ensi kerraksi räiskäleiden tekeminen sujui hyvin - yhtä palovammaa lukuun ottamatta.

Seuraavana iltana Ariadna heräsi vatsassaan polttelevaan kipuun. Hän nousi ylös sängystä ja piteli vatsaansa. Synnytys oli käynnistynyt (siitä ei valitettavasti ole kuvaa :/ ). Kohta hän jo pitelikin käsivarsillaan pientä tyttölasta. "Oma pieni mansikanmussuttajani", Ariadna sanoi ja siveli vauvan poskea hellästi. "Mikähän nimeksesi tulisi? Hmm", hän mietiskeli, "minusta nimekesesi sopisi Lucia. Mitäs sanot?" Lucia jokelteli ja Ariadna totesi tyytyväisenä, että Lucia piti nimestään.

Lucian syntymän jälkeisenä iltana Ariadna ja Pete olivat päättäneet hankkia toisenkin mansikanmussuttajan. Seuraavana aamuna juuri kun piti lähteä töihin, Ariadna juoksi vessaan pidellen kättään suunsa edessä. "Onkohan tämä vauva..?" hän jätti kuitenkin ajattelemisen sikseen, koska piti lähteä töihin. Hän ehti kimppakyytiin juuri ennen kuin se lähti.

Seuraavana iltana Lucia kasvoi taaperoksi, ja Ariadna käytti hyväkseen Lucian onnellista mielialaa, ja alkoi opettaa häntä puhumaan. "Lucia, nalle on sellainen jota halataan ja sillä voi myös leikkiä. Sanopa siis nalle!" hän tarkkaili Luciaa, ja Lucia aukaisi suunsa ja sanoi: "Alle?" Ariadna taputti käsiään riemuissaan. "Oikein hyvä! Katsotaanpa... Seuraavaksi voisimmekin opetella tällaisen sanan: äiti! Joten, Lucia, mikä minä oikein olen?" "Mmmm..." Lucia tunnusteli sanaa suussaan ja sanoi lopulta: "Ättä!" Ariadna melkein pyörtyi onnesta. "Lucia, olet oikea pieni ihmetyttö! Seuraava sana onkin sitten syöttötuoli! Se on sellainen, mihin sinut laitetaan, kun olet pieni ja haluat syödä -" "Alua sydä?" Ariadna naurahti ja sanoi: "Eijeijei... vaan tämä: syöttötuoli!" Lucia katsoi äitiään ja sanoi: "EIJEIJEIJEI! Ei sano!!" Ariadna rauhoitti nauravan Lucian. "Tämä ei ole leikkiä nyt, Lucia! No, sanopa sitten tuttipullo", Ariadna katsoi miten Lucia mietti, että sanoisiko vai ei. Kohta Lucia kuitenkin sanoi: "Tutti - pullo?" Ariadna koppasi Lucian syliinsä, ja sanoi: "Sinä olet oikein reipas tyttö." Ariadna lähti hakemaan tuttipulloa Lucialle, ja mietti, että ei kai vanhemmuus nyt noin helppoa voi olla!?

Seuraavana aamuna Ariadna löysi ilokseen syyn, miksi hänellä oli pari päivää sitten ollut aivan hirveän huono olo. "Minä saan toisen mansikanmussuttajan!" hän ei huomannut, kun Lucia ryömi hänen viereensä ja sanoi: "Toinen manskiamussuta?" Ariadna nosti Lucian syliinsä ja sanoi: "Aivan, sinä olet ensimmäinen mansikanmussuttaja, mahassani on toinen mansikanmussuttaja. "Mittä?" Lucia sanoi. Ariadna naurahti ja laski Lucian maahan. Lucia kipitti heti leikkimään ksylofonillaan.

Saman päivänä Ariadna opetti Luciaa kävelemään. "Tule tänne, pikku tyttöseni, tulehan", hän leperteli Lucialle. "Tule tule!" Lucia istui itsepäisesti maassa, mutristi huulensa ja katsoi omahyväisenä, miten äiti ponnisteli saadakseen hänet kävelemään. Monen tunnin maanittelun jälkeen Lucia antoi periksi ja käveli äitinsä luokse. "Jii! Tää on kiva!" Lucia huudahti, ja toisti saman matkan vielä monta kertaa. Pian hän oli oppinut kävelemään, ja hoiperteli unisena leikkimään ksylofonillaan. Ariadna huomasi, miten väsynyt Lucia oli, nosti tämän syliinsä ja vei hänet sänkyyn. Lucia nukahti lopulta monen vastalauseen jälkeen.

Seuraavana aamuna Ariadna tunsi tuttua poltetta mahassaan. 'Voi ei, se alkaa taas!' hän ajatteli, mutta kesti kuitenkin synnytyksen urheasti loppuun asti.

Ariadna oli kohta sama hoikka itsensä, tosin hänen käsivarsillaan lepäsi toinenkin tyttö, jonka hän nimesi Evaksi. Eva oli hiljaisempaa sorttia kuin Lucia - hän ei kiljunut eikä itkenyt niin paljon kuin Lucia oli tehnyt.

Parin päivän päästä oli sitten Evakin kasvanut taaperoksi. Eva on mielestäni erittäin söpö, mutta tiedä häntä, millaiseksi hän tulee kunhan kasvaa.

Seuraavana iltana Lucia kasvoi sitten lapseksi. Hänellä oli taaperona ollut viirut silmät, mutta nyt ne olivat kuin äidillään. Isot ja siniset. Hän näytti totta totisesti oikein ihanalta.

Ariadna oli alkanut opettaa Evaa puhumaan. Eva oli paljon hanakampi oppimaan kuin mitä Lucia oli ollut. "Sanohan tuttipullo, kultaseni", hän kehaisi ja Eva sanoi: "Tuttipullo." Muutaman itkukohtauksen jälkeen oli Eva oppinut puhumaan. Hän vielä kysyi äidiltään: "Saanko tuttipullon, äiti?" Ariadnasta Eva kysyi niin kauniisti, että kiikutti tälle tuttipullon mitä nopeimmin. (Taustalla toddler mirror).

Isukki taas opetti Evan kävelemään. Eva oli oikein hiljainen, ja kuunteli isänsä neuvoja siitä, että miten hän oppisi nopeasti kävelemään. Kesken opetuksen Eva sanoi: "Isi, minulla on pissahätä." Pete nosti Evan syliinsä ja vei tämän pöntölle. "Naarrasin!" Eva huudahti. Pete ei voinut muuta kuin hymyillä. Vain nero voisi keksiä jotain tuollaista tuossa iässä.

Ensimmäisenä koulupäivänä, kun Lucia tuli kotiin, hän pudisteli päätään. "Ei kymppiä. No, ei se mitään", joskin Lucian äänestä kuulsi hienoinen pettymys.

Lucia unelmoi kokin urasta, kunhan olisi aikuinen. Edistääkseen uraansa hän päätti opetella kokkaustaitoa. Hän oli ehtinyt lukea jo muutaman tunnin, kun Ariadna saapui huomauttamaan, että kokin uralla tarvitaan ruuanlaittotaidon lisäksi siivoustaitoa ja luovuutta.

Seuraavana päivänä koulusta tullessaan Lucia oli saanut kympin todistuksen. "Jipii", hän huudahti ja juoksi sisälle, mutta siellä ei ollutkaan muita kuin lastenhoitaja. Etsiskeltyään vähän aikaa talossa vanhempiaan hän löysi isänsä ulkonta. Tämä oli ollut istumassa poreammeessa. Lucia veti tämän sisälle auttamaan häntä läksyjen teossa.

"Ja kolme kertaa kolme on sitten yhdeksän", Pete valisti tytärtään matematiikan hienouksista. "Kolme... kertaa... kolme... on... yhdeksän...", Lucia kirjoitti vihkoonsa. Seuraavaksi olikin sitten äidinkielen vuoro. "Isä, täällä on arvoituksia, joita pitää ratkaista: "Puu, siinä kaksitoista oksaa, jokaisessa oksassa 4 linnunpesää, jokaisessa linnunpesässä on 7 linnunpoikasta. Mikä se on?" Lucia katseli otsa kurtussa tehtäväänsä. "Mietippä ihan itse, kultaseni. Kyllä sinä sen itsekin keksit." Lucia luki arvoituksen uudestaan ja uudestaan, ja mietti miettimästä päästyään, kunnes hän muutaman minuutin päästä huudahti: "No mutta! Sehän on vuosi! Kaksitoista oksaa on tietenkin 12 kuukautta, 4 linnunpesää on aina yhden kuukauden viikkojen määrä, ja 7 linnunpoikaa tarkoittaa viikossa olevia päiviä!" Pete hymyili. "Oikein hyvä, kultaseni, keksithän sinä sen."

Lucia kuuli neljän aikaan pihalta ääniä. "Äiti tuli töistä!" Lucia kiljahti ja juoksi pihalle äitiään vastaan. "No hei kultaseni, oletkos tehnyt jo läksyt?", Adriana kysyi lempeästi tyttäreltään. "Olen minä! Arvaapa mitä!  Isi auttoi minua läksyissä!" hän kertoi äidilleen. Adriana hymyili vinosti. "Vai niin... No, osasiko hän neuvoa sinua?" "Voi, kyllä hän osasi."

Lucia juoksi sisälle ennen kuin Ariadna ehti muistuttaa, että tänään olisi Evan syntymäpäivä. Lucia huomasi isänsä ystävän Venlan pelaamassa shakkia, ja päätti liittyä seuraan. Vähän aikaa pelattuaan Venla päätti aloittaa keskustelun. "Niin, Lucia, tiedätkös, että kun jotkut ihmiset ovat kuolleet, he voivat palata maan päälle kummittelemaan?", hän katsoi Lucian reaktiota. "Oikeastiko? Vau, makeeta! Tai, siis", hän sanoi nähtyään äitinsä katseen, "h-hirveää!" Lucia sanoi silmät pyöreinä, mutta vinkkasi kuitenkin Venlalle silmää.

"Hei, Lucia ja Venla! Tulkaa onnittelemaan! Nyt on Evan syntymäpäivä!" Pete huudahti ja viittoi heitä liittymään onnittelijoiden joukkoon.

"Hiii!!!" Eva huusi, kun kasvoi lapseksi. "Vähän hauskaa! Nyt saan puuhata kaikkea kivaa!" Eva juoksi yläkertaan leikkimään siskonsa nukketalolla, kun taas muut perheen jäsenet ja vieraat ottivat kukin palasen syntymäpäiväkakkua. Jatkuu seuraavassa osassa...

Tässä on Adriana Lohela, joka muutti Veronalaan, kun oli kuullut, että Veronala on erittäin mukava paikka asua. Hän sai niin "mukavilta" vanhemmiltaan aloitusrahaksi 20 000 simeleonia, joista hän tuhlasi melkein kaikki jättikokoiseen tonttiin. Loppurahoilla hän rakensi talon... Sellaisen talon kuin pystyy 4800 simeleonilla, jotka olivat jääneet jäljelle.

Luonteeltaan Adriana on: siisti; 6, menevä; 7, laiska; 4, vakava; 3 ja marisija/kiltti; 5. Adrianan tavoite on mammona, ja hänen haaveensa on olla Sairaalan Johtaja.

Tässä on talo, jonka Adriana pystyi rakentamaan lopuilla rahoillaan - vähän jäi ylikin -, mutta surkutteli, koska ei saanut kattoa, kun muut tavarat olivat hänen mielestään niin tärkeitä.

Adrianasta oli tärkeää saada töitä - lääketiede uran töitä, jotta hän saisi rakennettua unelmakartanonsa - joten hän haki pihaltaan sanomalehden - yritti jutella postinkantajan kanssa, mutta ei ehtinyt -, vei lehden sisälle ja istui etsimään vapaita työpaikkoja. "Lainvalvonta... Ei, ei ole minun heiniäni... Luultavasti en saisi edes rikollisia kiinni...", Adriana jupisi itsekseen, mutta puhkesi pian hymyyn, "tässä onkin hyvä työpaikka.. Ah, ja vielä siltä uralta, miltä halusinkin! Lääkintäteknikko, palkka kunnioitettavat 280 simeleonia... Tämä on liian hyvää ollakseen totta." Adriana syventyi haaveilemaan ajasta, jolloin olisi Sairaalan Johtaja, mutta havahtui, kun kuuli ulkoa ääniä. Hän juoksi ulos ovesta, ja...

...ja näki, että häntä oltiin tultu toivottamaan tervetulleeksi Veronalaan. Adriana juoksi hymysuin vieraita vastaan. Adriana käveli rohkeasti tummapaitaista miestä kohti, ja esitteli itsensä: "Hei, olen Adriana Lohela." Adriana väläytti vitivalkoisen hymyn, josta ei puuttunut ainuttakaan hammasta. Mies taisi tykästyä häneen, koska näytti siltä, että olisi voinut pyörtyä onnesta. "H-hei... m-minä olen Toni-Petteri Ryynilä. Sano vain Petteriksi."

"Hei, Petteri." Adriana sanoi lämpimästi hymyillen. Toni-Petteri näytti saaneen puhekykynsä takaisin, koska rykäisi ja sanoi totisella naamalla: "Tiesitkös, Ariadna, että kuu ei olekaan kiveä, se on juustoa!!" Ariadnan hymy hyytyi. Tämä mieshän tekee itsestään pellen muiden ihmisten edessä, hän ajatteli. Hän jätti miehen rauhaan ja käveli toisen miehen luo...

Adriana oli nähnyt vihreäpaitaisen miehen, joka näytti erittäin miellyttävältä. "Hei, olen Ariadna - Ariadna Lohela", Ariadna kertoi ja hymyili. "Hei", mies sanoi varmalla äänellä, "minä olen Viki Lievonen."

Viki huomasi tyytyväisenä, että Ariadna oli sulaa vahaa hänen käsissään, ja päätti vaikuttaa etäiseltä. "Niin, Ariadna, oletko huomannut, että nyt on öljyn hinta nousussa?" Viki kysyi lipevällä äänellä. "Ei, en ole", Ariadna sanoi viileällä äänellä, kun oli huomannut, ettei tämä edes yrittäisi olla oma itsensä hänen lähettyvillään ja sanoi: "Suo anteeksi, mutta minun kimppakyytini taitaa tulla..." Ariadna hyvästeli kaikki pikaisesti, vaihtoi työvaatteet päälleen ja astui kimppakyytiin.

Ariadna oli saanut ylennyksen tullessaan töistä kotiin, ja oli ostanut palkkarahoilla (plus sillä ylimääräisellä) maalaustelineen ja kirjahyllyn - tapetit ja lattiankin hän hankki - ja laittoi loput säästöön. "Maalaaminenhan on hauskaa!" Ariadna riemuitsi maalatessaan taulua, josta sai valmiina 22 simeleonia. "Nämäkin menevät säästöön", hän tuumi itsekseen.

Ariadna oli tutustunut myös kirjahyllyn kirjoihin, ja oli saanutkin muutaman ruuanlaittopisteen ja mekaniikkapisteitä. Niistä olisi hyötyä lääketiede-uralla, hän ajatteli.

Mennessään seuraavana iltana töihin, Adriana pujahti nopesti autoon, kävi juttelemaan autoa kuljettaneen miehen kanssa ja toivoi, että saisi ylennyksen. Olihan hänellä mielestään tarpeeksi pisteitä; ystäviä ei vielä tarvittu, mikä oli onni, koska hän ei ollut vielä ehtinyt käydä stadilla.

Ariadna oli töistä kotiin tullessaan saanut ylennyksen, ja...

...oli tehnyt kotiinsa muutamia parannuksia. Nyt hänellä oli makuuhuone ja WC erikseen, josta hän iloitsi kummallisen paljon. Hän oli tehnyt viisaan ratkaisun; myynyt pois siniset pikkupöytänsä ja ostanut tilalle 80 simeleonia maksavan työpöydän. Uusiin huoneisiin, kalusteisiin, tapetteihin ja lattioihin menivät melkein kaikki rahat, mutta Ariadna ei piitannut; olihan hän saanut lisää huoneita, ja oli askelen lähempänä unelmataloaan.

Olen vaihtanut kirjahyllyn paikkaa, mutta ihmettelen, että miksei lattia näy!? Nojaa, kaipa sillä ei ole väliä, kun olette jo nähneet sen.

Ariadna oli menossa soittamaan puhelun, tuttavalleen Viki Lievoselle. Hän ajatteli, että oli aika haudata sotakirves - ainakin vähäksi aikaa. Puhelu ei mennyt nappiin, sillä Viki löi muutaman minuutin jutustelun jälkeen Ariadnalle luurin korvaan.

Ariadna päätti hukuttaa turhautumisensa liikuntaan. (Olen vaihtanut kirjahyllyn paikkaa, jotta sain oven, jota en ollutkaan muistanut ostaa... Miksi lattiat eivät näy nyt makuuhuoneessa!?) Ariadna sanoi siinä rehkiessään: "Tällä... kertaa... minä... löydän... jonkun... miehen..." Ariadna ähkäisi, ja lopetti jumppaamisen. Liian raskasta, hän ajatteli. Ariadna päätti mennä nukkumaan niin kauaksi kuin kerkeäisi, ennen kuin menisi aamulla töihin.

"Aah, murot ovat sitten niin hyviä", Ariadna huokaili itsekseen. (Kappas kappas, nyt ne makuuhuoneen lattiat sitten näkyvät.) Ariadna oli päättänyt hotkaista jotakin ennen kuin lähtisi töihin. Hän päätyi nopeimpaan vaihtoehtoon, kuten kuvasta näette, muroihin.

Tullessaan iltapäivällä töistä kotiin, Ariadna söi nopean lounaan, maalasi muotokuvan ja päätti sitten soittaa taksin, jotta pääsisi Stadille etsimään miehiä. Hän päätti lähteä käymään Rollon Piilopaikassa, koska se kuulosti ylivoimaisesti parhaalta vaihtoehdolta. Löytäisiköhän Ariadna sen oikean?

Rollon piilopaikassa hän päätti ryhtyä baarimikoksi, jos saisi vaikka rahaa. Asiakkaita ei kuulunut, joten hän päätti lopettaa baarimikon hommat. Olipa lyhyt jobi, hän ajatteli. Hän unohti kuitenkin murheensa, kun... niin, mitä kun..?

Kun hän huomasi tämän miehen (jonka nimeä en ikävä kyllä muista), hän suli täysin. Hänestä tuntui, kuin hän olisi päässyt seitsemänteen taivaaseen. Ariadna huomasi, että mies piti siitä, kun tämä hurmasi hänet, mutta halaamisesta mies ei pitänyt. Olisiko tämä se oikea? Sen näette seuraavassa osassa.