Valitettavasti kuvat ovat hävinneet jonnekin, mutta kerron, että Joel ei ollut se oikea. Ariadna oli matkustanut tyylikeilaradalle miehen etsintään, ja olikin tehnyt oikean löydön: Pete Tammi oli helposti hurmattavissa, mutta mikä parasta, Pete piti hänestä oikeasti! Treffien jälkeen Pete oli muuttanut Ariadnan luokse asumaan, ja oli tuonut 14 000 simeleonin rahalisäyksen perheen varoihin. Ariadna oli myös mennyt kihloihin ja lopulta naimisiin Peten kanssa.

(Tämä on sitten ensimmäinen kuva jonka löysin). Peten rahoilla oli rakennettu tällainen talo. Pete antoi auliisti Ariadnan päättää sisustuksen. Ariadna halusi talosta vanhan kartanon näköisen, kun Pete taas halusi modernin talon. He tekivät kompromissin. WC ja makuuhuone olisivat moderneja, kun taas muu talo olisi vanhan näköistä. Pete oli tuonut mukanaan mm. poreammeen, teleskoopin ja ruukkupalmun.

"Kulta, mitä jos tulevan mansikanmussuttajamme ristiäiset pidettäisiin kirkossa?", Pete kysyi varovaisesti. Ariadna nosti katseensa hitaasti lautasesta, ja Pete huomasi että tämä katsoi häntä kuin tärähtänyttä. "S-siis, ei ti-tietenkään ole mikään p-pakko." Ariadna söi muutaman lusikallisen muroja. "Niin", hän sanoi jäätävällä äänellä, "minä kun kuvittelin, että meidän tuleva lapsemme olisi ristitty kotona." "Tietenkin, tietenkin, jos sinä niin tahdot marenkelini." Pete kiiruhti sanomaan.

Tämän kuvan olen ottanut vain esitelläkseni hiukset, ja, niin, myös esitelläkseni vatsan, jos te ette äskeisestä kuvasta ja teksistä huomanneet. :)

Yöllä Ariadna heräsi vatsassa olevaan outoon tuntemukseen. Hän ponnahti ylös sängystä, ja sillä samalla punaisella sekunnilla vatsa pompahti vielä suuremmaksi. "Hienoa! Olen vielä lähempänä oman pikku mansikanmussuttajan saamista!" Ariadna totesi tyytyväisenä. Häntä ei kuitenkaan väsyttänyt, vaan hän kävi suihkun kautta ja...

...ja meni tekemään aamupalaa. Hän paistoi räiskäleitä. "Mmm, onpa ihana tuoksu", hän huokaisi. Ariadna mietti, että miksi räiskäleiden tekeminen tuntui niin oudolta, kunnes muisti, ettei ollut kertaakaan aiemmin syönyt räiskäleitä, koska ei ollut pitänyt niistä. Hän ei ollut myöskään tehnyt räiskäleitä - ikinä. "Tämä on taas näitä raskauden tuomia sivuvaikutuksia!", Ariadna hekotteli itsekseen. Kun hän oli syömässä räiskäleitä, hän mietiskeli, että ensi kerraksi räiskäleiden tekeminen sujui hyvin - yhtä palovammaa lukuun ottamatta.

Seuraavana iltana Ariadna heräsi vatsassaan polttelevaan kipuun. Hän nousi ylös sängystä ja piteli vatsaansa. Synnytys oli käynnistynyt (siitä ei valitettavasti ole kuvaa :/ ). Kohta hän jo pitelikin käsivarsillaan pientä tyttölasta. "Oma pieni mansikanmussuttajani", Ariadna sanoi ja siveli vauvan poskea hellästi. "Mikähän nimeksesi tulisi? Hmm", hän mietiskeli, "minusta nimekesesi sopisi Lucia. Mitäs sanot?" Lucia jokelteli ja Ariadna totesi tyytyväisenä, että Lucia piti nimestään.

Lucian syntymän jälkeisenä iltana Ariadna ja Pete olivat päättäneet hankkia toisenkin mansikanmussuttajan. Seuraavana aamuna juuri kun piti lähteä töihin, Ariadna juoksi vessaan pidellen kättään suunsa edessä. "Onkohan tämä vauva..?" hän jätti kuitenkin ajattelemisen sikseen, koska piti lähteä töihin. Hän ehti kimppakyytiin juuri ennen kuin se lähti.

Seuraavana iltana Lucia kasvoi taaperoksi, ja Ariadna käytti hyväkseen Lucian onnellista mielialaa, ja alkoi opettaa häntä puhumaan. "Lucia, nalle on sellainen jota halataan ja sillä voi myös leikkiä. Sanopa siis nalle!" hän tarkkaili Luciaa, ja Lucia aukaisi suunsa ja sanoi: "Alle?" Ariadna taputti käsiään riemuissaan. "Oikein hyvä! Katsotaanpa... Seuraavaksi voisimmekin opetella tällaisen sanan: äiti! Joten, Lucia, mikä minä oikein olen?" "Mmmm..." Lucia tunnusteli sanaa suussaan ja sanoi lopulta: "Ättä!" Ariadna melkein pyörtyi onnesta. "Lucia, olet oikea pieni ihmetyttö! Seuraava sana onkin sitten syöttötuoli! Se on sellainen, mihin sinut laitetaan, kun olet pieni ja haluat syödä -" "Alua sydä?" Ariadna naurahti ja sanoi: "Eijeijei... vaan tämä: syöttötuoli!" Lucia katsoi äitiään ja sanoi: "EIJEIJEIJEI! Ei sano!!" Ariadna rauhoitti nauravan Lucian. "Tämä ei ole leikkiä nyt, Lucia! No, sanopa sitten tuttipullo", Ariadna katsoi miten Lucia mietti, että sanoisiko vai ei. Kohta Lucia kuitenkin sanoi: "Tutti - pullo?" Ariadna koppasi Lucian syliinsä, ja sanoi: "Sinä olet oikein reipas tyttö." Ariadna lähti hakemaan tuttipulloa Lucialle, ja mietti, että ei kai vanhemmuus nyt noin helppoa voi olla!?

Seuraavana aamuna Ariadna löysi ilokseen syyn, miksi hänellä oli pari päivää sitten ollut aivan hirveän huono olo. "Minä saan toisen mansikanmussuttajan!" hän ei huomannut, kun Lucia ryömi hänen viereensä ja sanoi: "Toinen manskiamussuta?" Ariadna nosti Lucian syliinsä ja sanoi: "Aivan, sinä olet ensimmäinen mansikanmussuttaja, mahassani on toinen mansikanmussuttaja. "Mittä?" Lucia sanoi. Ariadna naurahti ja laski Lucian maahan. Lucia kipitti heti leikkimään ksylofonillaan.

Saman päivänä Ariadna opetti Luciaa kävelemään. "Tule tänne, pikku tyttöseni, tulehan", hän leperteli Lucialle. "Tule tule!" Lucia istui itsepäisesti maassa, mutristi huulensa ja katsoi omahyväisenä, miten äiti ponnisteli saadakseen hänet kävelemään. Monen tunnin maanittelun jälkeen Lucia antoi periksi ja käveli äitinsä luokse. "Jii! Tää on kiva!" Lucia huudahti, ja toisti saman matkan vielä monta kertaa. Pian hän oli oppinut kävelemään, ja hoiperteli unisena leikkimään ksylofonillaan. Ariadna huomasi, miten väsynyt Lucia oli, nosti tämän syliinsä ja vei hänet sänkyyn. Lucia nukahti lopulta monen vastalauseen jälkeen.

Seuraavana aamuna Ariadna tunsi tuttua poltetta mahassaan. 'Voi ei, se alkaa taas!' hän ajatteli, mutta kesti kuitenkin synnytyksen urheasti loppuun asti.

Ariadna oli kohta sama hoikka itsensä, tosin hänen käsivarsillaan lepäsi toinenkin tyttö, jonka hän nimesi Evaksi. Eva oli hiljaisempaa sorttia kuin Lucia - hän ei kiljunut eikä itkenyt niin paljon kuin Lucia oli tehnyt.

Parin päivän päästä oli sitten Evakin kasvanut taaperoksi. Eva on mielestäni erittäin söpö, mutta tiedä häntä, millaiseksi hän tulee kunhan kasvaa.

Seuraavana iltana Lucia kasvoi sitten lapseksi. Hänellä oli taaperona ollut viirut silmät, mutta nyt ne olivat kuin äidillään. Isot ja siniset. Hän näytti totta totisesti oikein ihanalta.

Ariadna oli alkanut opettaa Evaa puhumaan. Eva oli paljon hanakampi oppimaan kuin mitä Lucia oli ollut. "Sanohan tuttipullo, kultaseni", hän kehaisi ja Eva sanoi: "Tuttipullo." Muutaman itkukohtauksen jälkeen oli Eva oppinut puhumaan. Hän vielä kysyi äidiltään: "Saanko tuttipullon, äiti?" Ariadnasta Eva kysyi niin kauniisti, että kiikutti tälle tuttipullon mitä nopeimmin. (Taustalla toddler mirror).

Isukki taas opetti Evan kävelemään. Eva oli oikein hiljainen, ja kuunteli isänsä neuvoja siitä, että miten hän oppisi nopeasti kävelemään. Kesken opetuksen Eva sanoi: "Isi, minulla on pissahätä." Pete nosti Evan syliinsä ja vei tämän pöntölle. "Naarrasin!" Eva huudahti. Pete ei voinut muuta kuin hymyillä. Vain nero voisi keksiä jotain tuollaista tuossa iässä.

Ensimmäisenä koulupäivänä, kun Lucia tuli kotiin, hän pudisteli päätään. "Ei kymppiä. No, ei se mitään", joskin Lucian äänestä kuulsi hienoinen pettymys.

Lucia unelmoi kokin urasta, kunhan olisi aikuinen. Edistääkseen uraansa hän päätti opetella kokkaustaitoa. Hän oli ehtinyt lukea jo muutaman tunnin, kun Ariadna saapui huomauttamaan, että kokin uralla tarvitaan ruuanlaittotaidon lisäksi siivoustaitoa ja luovuutta.

Seuraavana päivänä koulusta tullessaan Lucia oli saanut kympin todistuksen. "Jipii", hän huudahti ja juoksi sisälle, mutta siellä ei ollutkaan muita kuin lastenhoitaja. Etsiskeltyään vähän aikaa talossa vanhempiaan hän löysi isänsä ulkonta. Tämä oli ollut istumassa poreammeessa. Lucia veti tämän sisälle auttamaan häntä läksyjen teossa.

"Ja kolme kertaa kolme on sitten yhdeksän", Pete valisti tytärtään matematiikan hienouksista. "Kolme... kertaa... kolme... on... yhdeksän...", Lucia kirjoitti vihkoonsa. Seuraavaksi olikin sitten äidinkielen vuoro. "Isä, täällä on arvoituksia, joita pitää ratkaista: "Puu, siinä kaksitoista oksaa, jokaisessa oksassa 4 linnunpesää, jokaisessa linnunpesässä on 7 linnunpoikasta. Mikä se on?" Lucia katseli otsa kurtussa tehtäväänsä. "Mietippä ihan itse, kultaseni. Kyllä sinä sen itsekin keksit." Lucia luki arvoituksen uudestaan ja uudestaan, ja mietti miettimästä päästyään, kunnes hän muutaman minuutin päästä huudahti: "No mutta! Sehän on vuosi! Kaksitoista oksaa on tietenkin 12 kuukautta, 4 linnunpesää on aina yhden kuukauden viikkojen määrä, ja 7 linnunpoikaa tarkoittaa viikossa olevia päiviä!" Pete hymyili. "Oikein hyvä, kultaseni, keksithän sinä sen."

Lucia kuuli neljän aikaan pihalta ääniä. "Äiti tuli töistä!" Lucia kiljahti ja juoksi pihalle äitiään vastaan. "No hei kultaseni, oletkos tehnyt jo läksyt?", Adriana kysyi lempeästi tyttäreltään. "Olen minä! Arvaapa mitä!  Isi auttoi minua läksyissä!" hän kertoi äidilleen. Adriana hymyili vinosti. "Vai niin... No, osasiko hän neuvoa sinua?" "Voi, kyllä hän osasi."

Lucia juoksi sisälle ennen kuin Ariadna ehti muistuttaa, että tänään olisi Evan syntymäpäivä. Lucia huomasi isänsä ystävän Venlan pelaamassa shakkia, ja päätti liittyä seuraan. Vähän aikaa pelattuaan Venla päätti aloittaa keskustelun. "Niin, Lucia, tiedätkös, että kun jotkut ihmiset ovat kuolleet, he voivat palata maan päälle kummittelemaan?", hän katsoi Lucian reaktiota. "Oikeastiko? Vau, makeeta! Tai, siis", hän sanoi nähtyään äitinsä katseen, "h-hirveää!" Lucia sanoi silmät pyöreinä, mutta vinkkasi kuitenkin Venlalle silmää.

"Hei, Lucia ja Venla! Tulkaa onnittelemaan! Nyt on Evan syntymäpäivä!" Pete huudahti ja viittoi heitä liittymään onnittelijoiden joukkoon.

"Hiii!!!" Eva huusi, kun kasvoi lapseksi. "Vähän hauskaa! Nyt saan puuhata kaikkea kivaa!" Eva juoksi yläkertaan leikkimään siskonsa nukketalolla, kun taas muut perheen jäsenet ja vieraat ottivat kukin palasen syntymäpäiväkakkua. Jatkuu seuraavassa osassa...